Pienyrittäjä on pelkkä pelle
Yrittäjyyteen kannustaminen on ollut tämän vuosituhannen nouseva trendi ja kannatus sitä kiivaampaa, mitä enemmän voittoja kyetään yksityistämään ja tappioita sosialisoimaan. Voittojen yksityistäminen kun ei aiokaan kattaa yhteiskunnalle niitä kustannuksia, mitä tappioiden sosialisoimisesta aiheutuu. Kun jäykät työmarkkinat eivät jousta tarpeeksi voittojen yksityistämisen suuntaan, tarvitaan runsaasti pellejä, jotka ovat valmiita hyppimään väsymättä tilaajan pillin mukaan 24/7 korvauksella, joka ei tunne ilta-, pyhä- tai ylityölisiä. Ei myöskään sairauspäiviä, lomia tai lomakorvauksia.
Todellisuudessa pienyrittäjän elämän erottaa maanpäällisestä helvetistä vain rakkaus tekemäänsä työhön ja illuusio siitä, että tuntee hetkittäin olevansa oman elämänsä herra. Jos into vetää pellepuku päivittäin päälle hetkeksikin hiipuu, joko asiakkaat hylkäävät tai jäät töllistelemään ohituskaistalla virkeämpänä ja kunnianhimoisempana kiitävän kilpailijan perävaloja. ”Vapailla” markkinoilla kilpailu on globaalia ja työvoiman ylitarjonnasta johtuen äärimmäisen kovaa. Huippu-urheilusta pienyrittäjyys eroaa siinä, että urheilija harjoittelee paljon ja kisaa harvoin. Yrittäjä ei ehdi harjoitella kun on juostava maraton joka ikinen päivä, tai sitten kuolee jo harjoitellessaan.
Tämän päivän markkinat ovat yhtä vapaat kuin neuvostokolhoosit. Ei ole jäljellä käytännössä yhtäkään merkittävää toimialaa, missä yritysostoin tai fuusioin syntyneet markkinatalouden kolhoosit eivät suvereenisti hallitsisi omia toimialojaan. Kolhoosien etuna on yleensä tukevan oman kassan lisäksi helppo ja halpa lainarahan saatavuus, mitkä puolestaan ovat yleensä pienyrittäjän ulottumattomissa. Olemme sivusta seuranneet, kuinka kolhoosit ”virtaviivaistavat toimintojaan, karsivat päällekkäisyyksiä ja keskittyvät ydintoimialaansa”. Kyse on vain kilpailun estämisestä ja siitä, että kolhoosiin jäljelle jäävät suunnittelu, myynti ja projektinjohto, sekä tietenkin juridinen osasto, jollainen on välttämätön niin isoissa kuin pienissä sopimuksissa sekä patenttiasioissa. Kaikki muu ulkoistetaan ja kilpailutetaan verissä päin taistelevilla pienyrityksillä, joilla ei ole mitään resursseja vastaavaan, tai edes panna sopimusasioissa hanttiin kolhoosille.
Kun pienyrittäjällä ei ole rahkeita edes tarjota isompiin projekteihin, jää jäljelle alihankinta tai pienimuotoinen nysvääminen, missä tulos harvoin palkitsee työmäärää. Pienyrittäjiä kannustetaan myös ”kasvuun”, mikä on riskialtista, eikä onnistu tasaisesti, vaan vaatii lähes aina nk. kvanttihyppyjä. Käydäänpä pikaisesti erityispiirteet läpi.
Yksinyrittäjä tekee kaiken itse, ehkä kirjanpitoa lukuun ottamatta. Myynti ja markkinointi haukkaavat suuren osan ajasta, kuten myös pakolliset paperityöt, joita tehdään yleensä viikonloppuisin ja öisin. Näihin käytettävä aika ja kustannukset on saatava katetuksi asiakkaalle myytävällä, laskutuskelpoisella tuotteella tai palvelulla, kuten myös yrittäjän henkilökohtaiseen talouteen liittyvät kustannukset. Työmäärä ajautuu siten väkisinkin jonnekin hullun ja mielettömän rajamaille.
Vielä raskaammaksi elämä käy, jos palkkaa pari työntekijää, koska näistä saatava myynnin lisä ei riitä kattamaan työmäärän ja kustannusten kasvua kuin satunnaisesti. On siis mentävä kerralla 4-5 työntekijään, jolloin yrittäjän ei itse tarvitse osallistua juurikaan laskutettavan työn tekemiseen, vaan kädet ovat aivan täynnä pelkän toiminnan organisoimisessa, myynnissä ja laskutuksessa. Jotta niitä hoitamaan voisi palkata toimistosihteerin, tarvitaan taas 4-5 lisätyöntekijää laskutettavaan työhön tai korvaavan määrän teknologiaa hoitamaan vastaavan asian.
Niin tai näin, ei yrittäjän kellossa ole tunteja muita enempää ja käy helposti niin, että työ ja siihen liittyvien suhteiden hoitaminen vie lähes kaiken ajan ja energian. Vaikka sanotaankin, että nälkä lähtee syömällä ja puoliso juomalla, niin lähtee se yrittämälläkin. Perhe-elämän sovittaminen yrittäjän elämäntapaan on likipitäen mahdotonta, ellei puolison elämänkatsomus tue sivusta täydellisesti. Ja kadotetun avio-onnelan omaisuuden jako vie yleensä velkaisen yrittäjän hetkessä perikatoon, mistä nousua on turha haaveilla.
Ja tässä oli vasta sosiaalisen puolen uhraukset, joiden lisäksi tulevat taloudelliset riskit täysimääräisinä. Pienyrittäjällä kun ei ole enää alapuolellaan muita riskinottajia, joiden syliin kaatua ongelmiensa kyllästämänä. Työttömyysturva tosin löytyy, mutta vasta sen jälkeen, kun pystyy osoittamaan, ettei saa enää toimeentuloa yrittäjänä. Tämä taas edellyttää käytännössä koko yritystoiminnan lakkauttamista ja uusi startti on hyvin vaikea, kun on odotellut kuukausia tukipäätöksiä tulottomana ja tuet riittävät hädin tuskin elinkustannusten kattamiseen.
Mistä taloudelliset riskit sitten koostuvat?
Aivan ensimmäisenä myynnistä, joka ei nousukaudella ole yleensä pulma. Nyt vain ei ole nousukautta ollut vuoden 2008 jälkeen, mikä on ajanut yritykset ”pakkomarkkinoinnin” tielle, eli tarjotaan jotain ilmaista palvelua puhelimitse asiakkaalle, jotta kotikäynnillä saataisiin kauppaa aikaiseksi. Käytännön kokemuksesta voin kertoa, että parhaillaan tarvitaan keskimäärin noin 50 puhelinsoittoa yhtä asiakaskäyntiä kohden ja asiakaskäynneistä 1-2 kymmenestä johtaa kauppoihin. Tulos on säälittävän huono ajankäyttöön nähden, kun vertaa edellisiin nousukausiin, jolloin riittävä asiakaskunta löytyi messuilta ja jopa seitsemän kymmenestä asiakaskäynnistä johti kauppaan. Yritysten välisessä kaupassa ei ole paljon sen helpompaa.
Seuraava ongelma on maksumoraalin rappeutuminen. Hiljattain julkaistun tilaston mukaan vain 52 % suomalaisista yrityksistä maksaa laskunsa ajallaan. Yksityispuolelta en ole nähnyt tilastoa, mutta tilanne ei ole ainakaan yhtään parempi. Lisäksi keskimäärin yksi kymmenestä asiakkaasta jättää laskunsa joko osittain tai kokonaan maksamatta, vedoten yleensä johonkin riita-asiaan, vaikka ei olisi ollut aikomustakaan maksaa. Riitoihinkin on tosin usein aihetta, koska töiden riittävyyden varmistamiseksi yrittäjä joutuu aika ajoin ”ylibuukkaamaan”, jolloin harva, jos mikään työmaa tulee kunnialla hoidetuksi.
Pienyrittäjille nämä viivästyneet tai saamatta jäävät myyntisaamiset ovat olleet katastrofaalisia, koska laskuun sisältyvä arvonlisävero on täytynyt tilittää valtiolle laskutuspäivää seuraavan kuukauden alkupuoliskolla, oli rahaa tai ei. Ellei muu kassavirta riitä tähän, on joko jätettävä jotain ostolaskuja maksamatta tai lainattava jostakin lyhytaikaista pääomaa, eikä sitä tähän tarkoitukseen saa maksamatta railakasta korkoa tai vastaavasti ankaria viivästysseuraamuksia. Sipilän hallitukselle yksi piste siitä, että tämä veroloukku on poistumassa, kun alvi tilitetään jatkossa vasta maksun saavuttua. Tämä on kuitenkin ollut käsittämättömän suuri tulonsiirto pienyrittäjiltä verottajalle ja perintäyhtiöille. Vaikka verottaja taannehtivasti onkin palauttanut luottotappioista tilitetyt alvit, on vahinko jo ehtinyt kiertää, paitsi oman talon, myös yrityksen toimitusketjun sisällä pitkälle.
Kaikesta muusta voi vielä jotenkin selvitä, mutta veroveloista ei. Verottajan nykyisen käytännön mukaan maksunsa kerran laiminlyöneellä ei ole enää mitään asiaa yritykseen edes osakkaaksi, koska tämä yleensä estää yrityksen pääsyn ennakkoperintärekisteriin, mikä puolestaan on yrityksen toiminnalle välttämätön. Olenpa törmännyt sellaiseenkin tapaukseen, missä entisen konkurssiyrittäjän palkkaaminen uuden yrityksen työntekijäksi esti pääsyn ennakkoperintärekisteriin, jolloin kaikki jo sovitut työmaat oli peruutettava ja koko yrityshanke pantava jäihin.
Pienyrittäjän kannalta kilpailuasetelma muuttuu täysin järjettömäksi, kun kolhoosit saavat parhaimmillaan lähes korotonta velkarahaa tai veroparatiisien kautta kierrätettyä ”vapaata pääomaa”, kun samaan aikaan pienyrittäjää pidetään aiheellisesti rahoitusriskinä ja tyypillinen korkotaso investoinneissa pyörii jossain 10 % haminoissa. Edellä kerrottujen luottoriskien kattamiseen tarvittavan käyttöpääoman rahoituskorko onkin sitten jossain 10-40 % vuosikoroissa, mikä yleensä tarkoittaa sitä, että liki kaikki työhön käytetty aika ja siitä saatu tulos käytetään pelkkien rahoituskulujen hoitamiseen. Siis se osuus, joka ei jo ennakkoon ole peritty vakuutusyhtiöille ja verottajalle. Ja kun kusessa ollaan, kärsii koko työyhteisö, kunnes sen kärsimykset yleensä mittavin oheisvahingoin lopetetaan.
Tätä taustaa vasten ymmärtää sinänsä yrittäjien vaatimukset työehtojen väljentämisestä, jotta edes osa väkisinkin epätasaisesta kassavirrasta kaatuisi edes osittain myös työntekijöiden niskaan. Työmarkkinoiden joustamattomuutta on kierretty kuitenkin pitkät ajat ulkomaisen halpatyövoiman ja henkilöstövuokrausfirmojen kautta, mikä ei voi olla heijastumatta työmotivaatioon ja tekemisen laatuun. Samaa joustoa pyritään KIKY-sopimuksella ajamaan myös julkisten ja yksityisten kolhoosien työehtoihin, jotta ne saisivat loputkin esteet puretuksi yksityisten voittojen maksimoinnin tieltä.
Tällä kuitenkin vain pahennetaan ongelmaa, joka aiheutuu puolestaan siitä, että yhteiskunta, eli valtio, omien poliittisten virheidensä seurauksena, ulkoistaa yhä suuremman osan sosialisoimistaan tappioista yksittäisen ja puolustuskyvyttömän kansalaisen harteille, olipa kyseessä sitten pienyrittäjä tai hänelle inkvisiittorin pakottamana työnnetty pätkätyöntekijä. Niille kun lopulta jää kakusta niin pieni osa, ettei se kata edes tulonhankkimiskustannuksia, huonon tuurin sattuessa omalle kohdalle.
Maakunnista kuuluukin huolestuttavia viestejä siitä, että pienyrittäjät ovat uusi ja nopeimmin kasvava väestöryhmä toimeentulotukiluukuilla. Kyllähän edellä kuvattua menoa aikansa jaksaa, mutta yleensä ennemmin tai myöhemmin havahtuu siihen, että nyt on perhe, terveys tai henki katkolla, ellei kaikki.
Loppujen lopuksi koko pellehyppely on ollut aivan turhaa, koska mikään määrä työtä ei kasvata taloutta, vaan sen tekee ainoastaan velkamäärän kasvu. Jos puolestaan kasvava velka käytetään työstä maksettavien korvausten sijaan spekulointiin omaisuuserien arvonnousuista, loppuvat kolhooseiltakin asiakkaat.
Itse asiassa ahneus on ajanut meidät toistuvasti tämän kuilun reunalle ja ylikin, jolloin äiti on huudettu pyyhkimään. Nyt vain äidit on poltettu loppuun ja globaalin tilanteen huomioiden, oman tuulilasin pyyhkiminen vastaa hyttysen raadon siivoamista sontakuormasta. Koska Sipilän hallitus kuvittelee tällä selviävänsä, otan siltä pois aiemmin antamani pisteen, eli palataan tuttuun "Finland, zero points"-asetelmaan.
Parempi levittää sontakuorma pelloille ja kasvattaa tilalle jotakin kestävämpää. Kestämätön kehitys meidät tämän kuilun reunalle on ajanut, mutta onko taas kerran pakko syöksyä jyrkänteeltä alas vain siksi, että kestämätöntä ideologiaa markkinoineet kokevat arvovaltatappioita? Ainakaan minun mielestäni se ei olisi kallis hinta ihmishenkien rinnalla, joiden menettämiseen tämä katkaisematon syöksykierre väistämättä johtaa.
Jos tämän luki ja ymmärsi lukemansa, tuskin tarvitaan Ylen A 2-iltaa keskusteluun siitä, miksi suomalaisten syntyvyys on kääntynyt laskuun tai ei uskalleta enää lisääntyä?
Ilmoita asiaton viesti
”Pienyrittäjä on pelkkä pelle” Vain Suomessa ja mm. Venäjällä.
Ei tarvitse mennä Viroa kauemmaksi, kun pienyrittäjää kunnioitetaan ja arvostetaan.
Hänestä käytetään nimeä ”Leivän isä”
Ilmoita asiaton viesti
EU:n kaikkien haittapuolien kääntöpuolella on juuri tuo hyvä puoli, että suomalainen yrittäjä voi vapaasti lähteä Viroon, missä vapaan yrittämisen lisäksi toteutuu välitön, noin 30 % devalvaatiohyöty, vaikka käytettävä valuutta on sama.
Suomellehan tilanne on hyvin ikävä, mutta sillä ei liene enää väliä, koska tämä ei ole enää valtio, vaan de facto EUn syntymättömän liittovaltion määräysvallaton reservaatti jossain periferiassa.
Se, mikä määräysvallasta on jäljellä, tukehtuu siihen, että toteuttamiseen tarvittavat rahat on syöty jo moneen kertaan.
Ilmoita asiaton viesti
#7
Suomi on jälleen tahdoton ajopuu. Viro on ottanut kaiken edun irti EU:sta.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä:
”Yrittäjä ei ehdi harjoitella kun on juostava maraton joka ikinen päivä, tai sitten kuolee jo harjoitellessaan.”
Kuuluu olla näin:
”Yrittäjä ei ehdi harjoitella kun on juostava maraton, jota reunustaa kivittävät teknokraatit ja (laki)ansojen rakentajat ja tulkitsijat – joka ikinen päivä, tai sitten kuolee jo harjoitellessaan.”
Henry
Ilmoita asiaton viesti
”Noinhan se menee. Kuvailu on paikkansapitävä ja jäljelle jaa vain kysymys, mitä meidän pitäisi tehdä?”
Käännetään kelloa taaksepäin ja tehdään valtion budjetti samaksi kuin se oli vuonna 2007.
Tätä tilastoa lukiessa ei ole mikään ihme, että Suomi kuoli veroihinsa.
https://www.veronmaksajat.fi/luvut/tilastot/julkin…
Ilmoita asiaton viesti
Kellon kääntäminen tosin realisoi kaikki miljarditappiot, jotka tuo verovuoristo kätkee sisäänsä.
EU-aikana pelkästään julkisen sektorin velkojen korkoihin on käytetty noin 75 miljardia euroa ja loput on käytetty kasvainkeskusten rahoittamiseen. Näin siksi, että kasvukeskusten velkarahoittaminen on syönyt pohjaa kaikilta tuotannollisilta investoinneilta ja niiden tuomilta työpaikoilta.
Juuri mitään tuottavaa niillä ei ole kyetty aikaansaamaan, vaan olemme raivokkaasti investointitukeneet ulkomaita.
Kirjoitan kasvainkeskuksista vielä oman juttunsa.
Ilmoita asiaton viesti
”Jos tämän luki ja ymmärsi lukemansa, tuskin tarvitaan Ylen A 2-iltaa keskusteluun siitä, miksi suomalaisten syntyvyys on kääntynyt laskuun tai ei uskalleta enää lisääntyä”?
Tuo syntyvyyden lasku ei ole mitenkään riippuvainen suomen yritysten tilasta. Tuohan on yleinen ilmiö länsimaissa. Kun elintaso nousee ja maa muuttuu yhä yksilökeskeisemmäksi, jossa kaikki mitataan rahassa/asemassa, niin syntyvyys laskee vääjäämättä.
Ilmoita asiaton viesti
Ja yksilökeskeisyys on seurausta juuri siitä verisestä kamppailusta, jota joudumme toisiamme vastaan käymään kakun jakamisesta. Yksilökeskeisyys ei ole syy, vaan seuraus. Ihminen olisi ”luontaisessa kasvuympäristössään” kohtuullisen sosiaalinen eläin, koska se on edellytys yhteisön menestymiselle ja varmistaa pitkässä juoksussa myös yksilölle turvallisimman elinympäristön.
Näin ei tietenkään tapahdu automaattisesti, vaan senkin eteen on tehtävä töitä. Kuormitus vain jakaantuu paljon tasaisemmin, kun turha kilpailu ja hosuminen jäävät vähemmälle.
Ilmoita asiaton viesti
Se on jo selvästi sisäistetty, että poliitikot eivät ratkaise yhtään mitään, paitsi puoluekentässä.
Kansa näyttää aktivoituneen lähinnä oman perseensä pelastamisessa, mutta Suomen pelastamiseksi tarvittava yhteisöllisyys loistaa poissaolollaan. Itse asiassa, olen näissä yhteisöllisyyspyrkimyksissä ollut sen verran mukana, että tiedän niiden olevan aivan mahdottomia toteuttaa. Lainsäädännöllä ja valvonnalla pidetään erityisen tarkka huoli siitä, että kansalaisilla ei olisi itsenäisiä mahdollisuuksia vaikuttaa omaan talouteensa tai tulevaisuuteensa missään muualla kuin valtion siunaaman kolhoosin jäsenenä ja ehdoilla.
Ilmoita asiaton viesti
Puuliiton Lasse Vertanen sanoi haastattelussa, että monen kunnan toimeentulotukimenot ovat kasvaneet huimasti.
Kun asiaa tutkittiin, havaittiin että syynä olivat eläköityneet pienyrittäjät.
Ei niin, että he olisivat alkaneet ryyppäämään, vaan siksi että he vaatimattomasta tulotasosta johtuen olivat voineet maksaa itselleen vain minimaalisen yrittäjäeläkkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Omasta tulevaisuudesta tinkiminen onkin pienyrittäjän ainoa säästökohde ja sitä käytetään todella yleisesti. Onhan niitä minimirajoja nosteltu tämän tästä ja harva ymmärtää, että yrittäjän mahdollinen työttömyyskorvauskin määräytyy hänen maksamansa eläkesumman perusteella, eli vastaa Kelan vähimmäispäivärahaa.
Kaikki tämä veloitetaan yrittäjältä ennakkoon vielä syntymättömästä tulosta ja on minimissäänkin alkavan yksinyrittäjän suurimpia kulueriä.
Ilmoita asiaton viesti
Ne on juuri niitä metsureita, kampaajia, hierojia ja siivoojia.
Heidät on entinen työnantaja pakottanut ”pakkoyrittäjiksi”.
He ovat niitä ”pihkahousuisia” toimitusjohtajia, kuten Vertanen mainiosti asian ilmaisi.
Ilmoita asiaton viesti
Siinä alkaa nopeasti toimitusjohtajuuden sädekehä himmetä, kun alkaa pyörittää pienyritystä. Jos alkaa leikkiä isoa johtajaa, ei ole pitkään mitä johtaa.
Monissa tapauksissa suuryrityksen johtaminen onnistuu paljon vähäisemmällä osaamisella ja työmäärällä siitä yksinkertaisesta syystä, että tehtäviä voi aina delegoida alaisille. Voi toki pienyrityksessäkin, mutta aika usein se käy todella kalliiksi. Käy se suuryrityksissäkin, mutta niillä on kykyä kantaa paljon suurempia mokia.
Ilmoita asiaton viesti
Kun ympäri mennään niin yhtehen tullaan – tämä pätee myös markkinatalouden ja reaalisosialismin suhteen. Järjestelmät eivät lopultakaan eroa toisistaan kuin joissain muotoseikoissa: se, että virallinen todellisuus erkanee reaalitodellisuudesta yhä etäämmäs, on se ratkaiseva, yhdistävä tekijä.
Reaalitodellisuuteen kuuluvat aikaansaannokset, viralliseen totuuteen raha, joka itsessään ei ole mitään muuta kuin väitettyä ja joidenkin tahojen omien etujensa mukaan määrittelemää fiktiota, jonka väitetään heijastavan todellisuutta – valheellisesti.
Yrittäjyyden ja yrittäjyyden erottaa toisistaan se, haluaako yrittäjä saada jotain todellista aikaiseksi, vai vain rahaa, siis ei mitään todellista. Todellisuus on näille jälkimmäisille vain kiusallinen pakkopulla päämäärän, fiktiivisen rahan saavuttamiseksi. Pääsääntöisesti on niin, että pienyrittäjä pyrkii saamaan jotain aikaan, toki myös oman ja perheensä elatuksen, mutta mitä isommasta firmasta on kyse, sitä kauemmas päämäärä etääntyy todellisuudesta, sitä pidemmälle tuote ulkoistetaan liiketoiminnasta. Ei tietenkään poikkeuksetta, mutta jos puhutaan vaikka pörssiyhtiöistä, niiden osakkeenomistajilla harvoin on edes käsitystä omistamansa firman tuotteista, eikä sellainen ”likainen todellisuus” heitä usein kiinnostakaan.
Mutta koska sekä EK että sen liekanarussa räpistelevä Suomen hallitus käsittävät todellisuuden ja aikaansaannokset yhtä huterasti kuin suuryritykset, pienyritykset, jotka ovat kiinni todellisuudessa, jätetään suuryritysten jalkoihin – muutenhan ne eivät edes saavuttaisi sitä Isoa Fiktiota, siis rahaa.
Ilmoita asiaton viesti
Näin juuri ja AY-liike edunvalvojineen roikkuu hätäpäissään rahantekokoneiston käsipuolessa, tajuamatta lainkaan, että ajaa globalisaatio-uskossaan kiville kaiken satavuotisen taistelun avulla saavuttamansa. Ei sen puoleen, etteikö voiton huumassa olisi sieltäkin vaadittu kakkua jaettavaksi enemmän kuin sitä on ehditty leipomaan.
Pitäisi kuitenkin muistaa, että vene on kaikkien yhteinen ja vuotaa kuin seula.
Ilmoita asiaton viesti
Minä tällaisena pienen pienenä yksinyrittäjänä allekirjoitan täysin blogistin kuvaiúksen yrittämisestä.
Alvit tappaa paljon pieniä yrityksiä ja kuitenkin se isoin potentiaali on pienissä- ja keskisuurissa yrityksissä.
Eipä tässä voi kuin nauraa tälle hallituksen yrityspaketille, tälle yrittäjävähennykselle, siis jollen tietäisi, ottaisin tuonkin vittuiluna.
Se on kuitenkin hieno asia, että suureollisuus saa miljoonat taskuun, kun kompensoidaan kallistuvaa sähköä.
Ilmoita asiaton viesti
Ja noita isoja yrityksiä tuetaan jopa kunnallisella tasolla. Monessa tarjousurakassa on ehtona tietyn kokoinen liikevaihto,, johon pienempien on mahdoton pystyä.
Ilmoita asiaton viesti
Mainio kirjoitus, ja erinomaisia kommenttejakin.
Kertokaapa nyt joku, mitä tässä voisivat pienyrittäjät tehdä asioille?
Suomessahan on 250 000 pienyritystä. (ja vain alle 600 suuryritystä.) 30 000-50 000 yritystä on kuulemma siirtynyt jo Viroon.
Kai tässä nyt jotain voidaan tehdä?
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Joni ja sori, etten ole ehtinyt vastata aiemmin.
Voidaan tehdä ja paljonkin, mutta se vaatisi poliittisen täyskäännöksen. Jos aikoo pyristellä nykyisen lainsäädännön puitteissa, joutuu vastaavaan tilanteeseen kuin kymmenottelija, jolla on käsiraudat, sementtisaappaat ja pakkopaita.
Täältä nimittäin löytyisi kolmen ydinvoimalan verran hyödyntämätöntä bioenergiaa ja jokaiselle halukkaalle suomalaiselle asiallisesti palkattua työtä. Ja tämä ei ole poliittista jargonia, vaan matemaattisesti sekä käytännön kokeiluissa todennettua faktaa.
Ilmoita asiaton viesti