iitimo

Kaikki blogit puheenaiheesta Biojäte

Hävikkiviikko & 450.000.000 kg/vuosi mikrolevää Suomessa

Karkeasti laskettuna, jokainen suomalainen voisi tuottaa suljetussa kompostoriekosysteemissä biojätteestään spirulinaa 80 kiloa vuodessa itselleen.

Tai kerättynä, voitaisiin laitoksissa sitä tuottaa.

Siinä olisi jo merkittävä arvo ravitsemuksellisesti Suomelle, vaikka kaikki levä syötettäisiin karjalle.

Saatika entä kun käsittelemme kaiken karjan lannan tällä systeemillä: paljonko säästyy vain sen vuoksi luontoa, kun ammoniakki & hiilidioksidi ei haihdu ilmaan lainkaan?

Liikaa jätettä päätyy energiakäyttöön Suomessa!

Otan kunnian itselleni. -

Lajittelen jätteeni paremmin kuin sinä, ja olen vähintään 67%:sti oikeassa. Se tarkoittaa, että kaksi kolmesta lukijasta lajittelee huonommin kuin minä. Minulta myös syntyy 2/3 vähemmän jätettä - miksikö?

Maailma pelastuu?

Meille on kerrottu, että maailma saattaa pelastua, vaikka se joskus tuleekin kuolemaan, kunhan me vaan aktiivisesti vähennämme hiilidioksidi (CO2) päästöjä. En tuohon täysin usko, mutta kuljen mukana hujauksessa.

Jätteistä ja kierrätyksestä

Syyntyvien jätteiden määrä on viime vuosikymmeninä moninkertaistunut, mutta niin on viime aikoina jätteiden käsittely ja kierrätys kulkenut pitkin harppauksin eteenpäin. Haasteita kuitenkin vielä on ja todennäköisesti jätteiden määrä tulee edelleen kasvamaan.

Jätteiden tuhoamisen ja kierrätyksen suhteen vaikeinta taitaa olla saada jätteiden tuottajat, eli me, tavalliset ihmiset, lajittelemaan jätteensä ja laittamaan oikeat jätteet oikeisiin paikkoihin.

Bussi kulkee "sillä"

Maapallolla on jo yli 7 miljardia tossunkuluttajaa ja jokainen meistä käy vessassa vähintään kerran päivässä. Jos jotakin raaka-ainetta on tarjolla runsain mitoin, niin virtsa ja kiinteät ulosteet. Olkaat hyvät.

Vaikka periaatteessa nämä ravinteet olisi pitänyt palauttaa takaisin viljelykiertoon, niin tuntuu hyvältä että sitä ihteä käytetään edes liikkumiseen. Ohessa muutama kuvaa ja juutuubivideo, josta suolistomme jätteiden hyödyntäminen käy ilmi.

Kannattaako biojätteen erilliskeräys ja mädätys?

Kokoomuspoliitikko ja HSY:n hallituksen jäsen Terhi Koulumies on blogikirjoituksissaan [1,2] arvostellut kärjekkäästi biojätteen erilliskeräystä ja erityisesti mädätystä, kannattaen voimakkaasti biojätteen polttamista yhdessä sekajätteen kanssa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä