iitimo

Kaikki blogit puheenaiheesta EU

Huvimatkailua veronmaksajan piikkiin

YLE uutisoi tänään Suomen puheenjohtajakauden muuttavan EU-kokouksien sisältöä, pois jäävät vieraille jaettava krääsä, ja jutussa mainitaan että "Ministeri- ja virkamieskokousten yhteydessä ei enää harrasteta hulppeata virkamiesturismia: ei oopperamatkoja, ei ruskamatkoja, ei laskettelumatkoja". Eli tällaista siis on ollutkin! Kaikki brexitiin johtaneet syyt eivät siis ollutkaan valeuutisia! Huhut EU-virkamiesten 300€ viinipulloista eivät enää kuulostakaan epäuskottavilta. Tai että alle 700€ hotellihuone ei kelpaa.

Eurooppa-neuvostolla oli yksi tehtävä – ei tärpännyt

Eurooppa-neuvosto päätti maratonkokouksensa tuloksetta. Aiempi kokousmitan ennätys tehtiin vuonna 2015, kun Kreikka oli viittä vaille jättämässä yhteisvaluutta euron. Tällä erää EU-johtajien piti tehdä paljon vähemmän: heidän piti vain nimetä ehdokkaansa Euroopan komission puheenjohtajaksi.

Läpi yön kestänyt kokous keskeytyi pariinkiin otteeseen, kun Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk kävi kahden- ja jopa kolmenvälisiä neuvotteluja eri EU-maiden johtajien kanssa.

Tässä muutamat huomiot itse kokouksesta:

EU ei halua suomalaisia koululaisia kyydittävän biokaasuautoilla

EU:ssa on hyväksytty direktiivi, jonka tarkoituksena on edistää puhtaiden ja energiatehokkaiden ajoneuvojen osuutta julkisen sektorin hankkimissa ajoneuvoissa ja kuljetuspalveluissa. Liikenne- ja viestintäministeriö aloittaa direktiivin toimeenpanon Suomessa.

Direktiivin hyvä tarkoitus on täysin pilattu ja käännetty jopa päälaelleen omituisella puhtaan auton määrittelyllä.

EU:hun kehittymässä gigaluokan ympäristökatastrofi väärän politiikan vuoksi

Ison Britannian johtavassa keskustelulehdessä Spectatorissa julkaistiin eilen blogini hiljan Baselin vaarallisten jätteiden tuontia ja vientiä säätelevään sopimukseen tehtyjen muutosten vaikutuksista EU:n jätehuoltoon ja maailman merien roskaantumiseen (1). Erityisesti Euroopassa on nyt syntymässä giganttinen muovijätekatastrofi, jonka eräs alkuilmentymä oli Malesian hallituksen vihanpuuskassa muutama päivä sitten tekemä päätös palauttaa 3000 tonnia kierrätysmuoviroskaa Australiaan, Isoon, Britanniaan, Kanadaan, Saksaan ja USA:han. 

Teuvo Hakkarainen

Lyhyesti. Mitä tekee kielitaidoton Teuvo Hakkarainen Brysselissä. Istuuko Juncerin kanssa tipottelemassa. Taitaa olla häpeäksi suomalaisille.

Keskisuomalaisen ilmastolietsontaa

26.5.2019 Keskisuomalaisessa oli taas ilmastoasiaa. Eräs henkilö matkusteli ympäri planeetta istuttamassa puun taimia. Saa siinä aika monta istutusta tehdä jotta Aasian tai Etelä-Amerikan lennot tulee kompensoitua. Saastuttaahan lentäminen ihan oikeastikin eikä vain harmitonta CO2-kasviravinnetta. Toinen taas oli valmis torppaamaan Suomen tulevat teollisuusinvestoinnit koska muuten koko elämä on vaarassa... Onko sitten parempi että nuo tehtaat rakennetaan Kiinaan tai Intiaan?

Minulta on viety kaikki, yritys, omaisuus, koti, kotiseutu ja kotimaa

Siitä huolimatta en äänestänyt Perussuomalaisia vaikka elämäni on tuhottu. En voinut äänestää puoluetta, joka haluaa hajottaa, metelöidä ja luoda kaaoksen Suomeen ja Eurooppaan. Puolue joka haluaa tuoda Länsi-Eurooppaan Venäjän korruptoituneen ja suvaitsemattoman arvomaailman, josta ei ole enää paluuta rauhaan ilman sotaa. Puoluetta joka pyrkii keräämään ääniä heikommassa asemassa olevilta kansalaisilta, mutta ei ole esittänyt yhtään ainoata ehdotusta tai ratkaisua, että kuinka heidän elämäänsä parantaa.

Eurooppa-kirkon johtopaikoille ehdolla vain uskossa lujia

 

"...kaikista huolimatta EU on lopulta pärjännyt hyvin, mutta mutta nyt olisi uudistumisen aika."

Kuka näin sanoo? Kuka tommottis suustans päästelee? kysyi alikersantti Hietanen, kun uusi huoltovääpeli vetistä mutta kovaherneistä rokkaa kehui.

Ruokailu ei Ole velvollisuus; sen voi jättää syömättä. Mutta EU näyttää olevan velvollisuus, pakkopuuroa, jota ei voi jättää syömättä, vaikka miten väkinäiseksi menisi.

Äänestä sen puolesta mitä pidät tärkeänä

Huomenna, 26.5. on EU-parlamenttivaalien varsinainen äänestyspäivä. Vaikka ennakkoäänestäminen oli vilkkaampaa kuin edellisissä vaaleissa, on olemassa vaara, että äänestysvilkkaus jää alle 50 prosentin. Vaikka EU ja sen instituutiot saattavat vaikuttaa kaukaisilta, vaikuttavat Brysselissä ja Strasbourgissa tehdyt päätökset jokaisen eurooppalaisen elämään. Ota selvää ehdokkaista ja käy äänestämässä viimeistään huomenna. Minä tarjoan sinulle sosiaalisen, ihmis- ja työelämäoikeuksia painottavan vaihtoehdon.

Äänestä sen puolesta mitä pidät tärkeänä

Huomenna, 26.5. on EU-parlamenttivaalien varsinainen äänestyspäivä. Vaikka ennakkoäänestäminen oli vilkkaampaa kuin edellisissä vaaleissa, on olemassa vaara, että äänestysvilkkaus jää alle 50 prosentin. Vaikka EU ja sen instituutiot saattavat vaikuttaa kaukaisilta, vaikuttavat Brysselissä ja Strasbourgissa tehdyt päätökset jokaisen eurooppalaisen elämään. Ota selvää ehdokkaista ja käy äänestämässä viimeistään huomenna. Minä tarjoan sinulle sosiaalisen, ihmis- ja työelämäoikeuksia painottavan vaihtoehdon.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä